lauantai 15. lokakuuta 2011

Kahdesti paistetut perunat


Kanadassa tällaiset twice baked potatoes ovat melko suosittua herkkua. Olen tehnyt niitä itse myös pari kertaa ja voin kyllä suositella. Eivät ole mielestäni edes niin kauhean vaikeatöisiä, vaikka vaativat tietenkin vähän enemmän vaivannäköä kuin perinteiset keitetyt perunat. Viimeksi söimme niitä lehtipihvien ja maustevoin kera. Tässäpä ohjeet:

Maustevoi

voita
valkosipulinkynsi
mustepippuria
tuoreita yrttejä (minulla oli persiljaa)

Valmista ensin maustevoi. Jos voi ei ole pehmeää, laita se mikroon 5-10 sekunniksi, palan koosta riippuen. Hienonna/purista voin sekaan valkosipulinkynsi ja lisää mausteet. Sekoita ja rullaa leivinpaperin avulla pitkulaiseksi pötköksi. Tästä voi leikata sopivia nappeja pöytään ja loput voi laittaa pakasteeseen seuraavaa kertaa varten! Pakastimesta sopivat tietenkin suoraan kuuman pihvin päälle.

Kahdesti paistetut perunat

(1 iso peruna riittää kahdelle, keskikokoisia varmaankin 1/ruokailija)

isoja perunoita
kermaa/maitoa
valkosipulia
suolaa
mustapippuria
sipulia
herkkusieniä/muita sieniä
kevätsipulia
juustoraastetta

Laitan itse perunat yleensä mikroon yksittäin (pistele haarukalla reikiä perunoihin) n. 4 minuutiksi. Käännä puolessa välissä. Voit myös kypsentää perunat uunissa, mutta kun itse teen yleensä vain yhden perunan niin en viitsi alkaa uunia lämmittelemään ja kestäähän siinä silloin myös huomattavan kauemmin. Perunoiden ei tarvitse olla aivan täysin kypsiä ja on jopa parempi, jos ne jäävät hieman koviksi. Halkaise perunat kahtia ja koverra peruna sisältä pois jättäen sen verran perunaa kuoreen, että se pysyy kasassa.

Kuullota pilkottu sipuli ja herkkusienet pannulla. Sekoita perunaan sipulit ja herkkusienet, hienonnettu valkosipuli ja kevätsipuli sekä mustapippuri. Lisää hieman kermaa tai maitoa, jotta seos ei ole liian paksua. Laita perunaseos kuoriin ja lisää päälle juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Viimeksi tein näitä suppilovahveroilla ja lisäsin mukaan myös paistettun pekonin palasia. Hyvää oli!

Lehtipihvit

Paista pihvit kuumalla pannulla minuutin per puoli. Ripottele paistetulle pinnalle suolaa ja pippuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti