lauantai 15. lokakuuta 2011

Riisin ja makkaran tulinen liitto


Minulla oli jäljellä vielä herkullista tulista makkaraa, joten tutkiskelin vähän netistä, miten voisin laittaa sen vähän eri tavalla. Löysin Helsingin Sanomien sivuilta tulisen makkara-riisipadan.

Tässä oma versioni siitä:

1 sipuli
1 porkkana
punakaalta
oliiviöljyä
2 dl riisiä
kanalientä
2 dl paseerattua tomaattia
2 laakerinlehteä
mustapippuria
muutama tippa tabascoa
2 tulisempaa makkaraa
tuoretta persiljaa


Kuullota sipulia, porkkanaa ja punakaalta öljyssä kattilassa (myös muut vihannekset varmasti käyvät, alkuperäisessä ohjeessa oli paprikaa, mutta minulla ei sitä olllut kuin pieni pala). Lisää sekaan riisi, kanalientä, paseerattua tomaattia sekä mausteet. Alkuperäisessä ohjeessa lihalientä oli 2 dl, mutta minä jouduin lisäilemään huomattavasti enemmän risoton poristessa. Anna porista liedellä riisin keittoajan verran ainakin, minulla risotto taisi kiehua 30 minuuttia kun riisin valmistusajaksi oli sanottu 20 minuuttia. Sekoittele välillä ja lisää nestettä (kanalientä tai vettä) kun tarve. Paista viipaloidut makkaranpalaset pannulla ja lisää persiljan kanssa risottoon. Jos haluat tulisempaa voit lisätä tabascoa tai chilihiutaleita. Meillä makkarat olivat sen verran tulisia, ettei risotto kaivannut lisätulisuutta. Tulos oli erinomaisen herkullinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti